Koulujen tulee säilyä lähipalveluina Espoossa

13.02.2018

Kannanotto 
Leppävaaran Kokoomus ry

Tammikuussa moni espoolainen vanhempi ilmoitti lapsensa ekaluokkalaiseksi, ja vielä useampi vanhempi on lukenut ihmetellen Espoon kaupungin esitystä suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelmasta. Unohtuiko virkamiehiltä lapset ja nuoret, turvallinen koulutie ja terveet koulut, kun kouluverkko nojaa selkeään keskittämiseen. Vaikka suunnitelmaa päivitettiin helmikuussa näin toteutuessaan suunnitelma tarkoittaa laajaa kouluverkon uudistusta Espoossa, jossa koululaiset laitetaan yhä pidemmälle koulumatkalle, vastaamatta kuitenkaan riittävästi oppilasmäärän kasvuun.

Itäisen Leppävaaran alueen oppilasmäärä on kasvamassa eniten Espoossa aikavälillä 2017-2026. Myös akuutimpia lisätilan tarpeita on Itäisen Leppävaaran alueelle useampia. Suunnitelma on selkeästi laadittu paperille miettimättä lapsia ja nuoria tai suunnitelman pitkän aikavälin vaikutuksia. Leppävaaran Kokoomus ry edellyttää virkamiehiltä laajaa lapsivaikutusten arviointia opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksenteon tueksi.

Oppilasmäärien kasvua ei suunnitelmassa ole otettu riittävästi huomioon. Ilman joustavien lisätilojen hankkimista Itäisen Leppävaaran kouluihin ei lisääntyvästä oppilasmäärästä selvitä. Pienten luokkien, kuten Ruusutorpan koulun montessoriluokkien, siirtäminen pois Leppävaaran alueelta ei ratkaise edes yksittäisen koulun tilankäyttöongelmaa. Miksi monimuotoista opetusta ei haluta nähdä lähipalveluna? Lyhyemmän aikavälin tilantarpeen ratkaisuksi on selvitettävä myös koulujen lähellä olevien opetuskäyttöön sopivien tilojen hyödyntämistä ja koululle siirrettävistä tai rakennettavista paviljonkikouluista.

Järkeä koulujen rahoittamiseen

Syksyn 2017 budjettineuvotteluissa sovittu investointikatto vaikuttaa olevan esteenä koulujen korjaamiselle ja uudisrakentamiselle. Nyt tarvitaan koulujen rahoittamisessa järki käteen. Suurien ja kalliiden vuokratilojen hankkiminen pitkäaikaisilla sopimuksilla ei saa olla tapa, jolla investointikattoa kierretään. Koulujen rakentamisen ja korjaaminen tulee suunnitella siten, että väistötiloissa oleminen olisi mahdollisimman lyhytaikaista ja lähellä tuttua lähikoulua. Väistötilojen vuokran lisäksi maksettavaksi lankeaa koululaisten kuljetuskustannukset. Nyt tulee selvittää, mikä on järkevin tapa rahoittaa koulujen rakentamista ja korjaamista kokonaiskustannukset ja lapsivaikutukset huomioiden.

Leppävaara on nopeimmin kasvava alue Espoossa

Asukasmäärän kasvu on ollut odotettavissa alueelle tehtyjen rakennuspäätösten perusteella, miksi tilanteeseen herätään vasta nyt? Leppävaarassa, kuten kaikkialla muuallakin Espoossa, alakoululaisilla tulee olla oikeus lähikouluun, joka sijaitsee turvallisen matkan päästä kotoa.

Leppävaaran Kokoomus esittää, että Perkkaanpuiston koulun rakentamista aikaistetaan ja Ruusutorpan koulun tilaongelma ratkaistaan joko siirtokelpoisilla lisärakennuksilla tai vuokratiloilla mahdollisimman pian. Näillä toimenpiteillä taklataan nyt käsillä olevat haasteet. Leppävaaran Kokoomus painottaa, että Leppävaaran tilannetta tulee seurata tarkasti tulevien vuosien aikana, koska alueella rakennetaan paljon ja alue kehittyy vauhdilla.

16.11.2018Tervetuloa syyskokoukseen 26.11.2018 klo 18
01.10.2018Hyvän arjen seurakunta
13.02.2018Koulujen tulee säilyä lähipalveluina Espoossa
24.01.2018Leppävaaran Kokoomus ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous
25.10.2017Leppävaaran Kokoomuksen jäsenet Espoon vaikuttajina
24.10.2017Tule ja tutustu: syyskokous 31.10.2017 klo 18.00
01.03.2017Leppävaaran Kokoomus 13 ehdokkaan voimin Kuntavaaleihin
08.11.2016Leppävaaran Kokoomuksesta 12 ehdokasta kevään 2017 kunnallisvaaleihin
03.11.2016Leppävaaran Kokoomuksen hallitus 2017 - Janne Jokinen jatkaa puheenjohtajana
21.10.2016Leppävaaran kokoomus ry:n sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 2.11.2016 klo 18.30

Siirry arkistoon »